maanantai 16. marraskuuta 2015

Arviointi




Luto-hankkeen päätösseminaarissa lokakuussa Helsingissä jaoimme toisillemme hyviä arviointikäytänteitämme ja pohdimme pienryhmissä, miten arviointia voisi lukioissa kehittää. Kurssiarviointia tarkasteltiin toimintana, jota tapahtuu kurssin alussa, kurssin aikana ja kurssin päätteeksi. Keräsin tähän työryhmien pohdinnat.

Kurssin alussa opiskelijoiden pitää tietää arvioinnin perusteet ja heillä pitää olla mahdollisuus ehdottaa lisäyksiä ja tilanteen mukaan myös äänestää eri osa-alueiden painoarvoista tai vaikka sanakokeiden määrästä. Opiskelijan kannalta on hyvä, jos sovitut arviointiperusteet ovat näkyvillä kurssialustalla koko kurssin ajan. Opettaja voi esitellä kuvaukset eri arvosanojen vaatimasta osaamisesta ja palata niihin uudestaan kurssin aikana. Kielten kurssilla kannattaa esitellä kielellisen osaamisen tavoitteet erikseen sanaston, rakenteiden, tekstin ymmärtämisen, puhumisen ja kuullun ymmärtämisen kohdalla. Kurssin alussa, tai jo lukio-opiskelun alkaessa opiskelijoilta voi kysyä, miten ja millaisilla työtavoilla he oppivat kyseistä ainetta parhaiten tai mihin arvosanaan he tähtäävät.  Opiskelijoilla voi teettää lähtötason itsearviointia tai tiedollisen ja/tai taidollisen osaamisen testin. Itsearviointi voi liittyä myös työskentelytaitojen ja –tapojen arviointiin. Tärkeänä pidettiin, että opiskelija asettaa itse itselleen tavoitteet alkavalle kurssille.

Kurssin aikana tapahtuva arviointi voi olla ensinnäkin itse-ja vertaisarviointia, jossa pitää antaa itselleen ja parilleen tai ryhmälleen arvosana työtavoista ja vaikkapa tehdyn tuotoksen sisällöstä, kuten suullisesta esityksestä.  Vertaisarvioinnin antamista esimerkiksi piirrearvioinnin pohjalta helpottaa, kun suulliset esitykset pidetään pienemmissä ryhmissä eikä koko luokan edessä.

Itsearviointiosuuden voi liittää myös pienten testien yhteyteen. Kielten opetuksessa sana- ja verbikokeet ovat tavallisia kurssin aikaisia arviointivälineitä, niissä esimerkiksi Socrative on hyvä testausväline. Myös reaaliaineissa voi pitää ”sanakokeita”, joissa opiskelijan tulee osata kertoa, mitä opetellut käsitteet merkitsevät. Välitesteillä ei tarvitse välttämättä olla vaikutusta kurssiarvosanaan, vaan painopiste voi olla positiivisella kannustamisella ja työnteon tulosten näkyväksi tekemisellä. Mikäli ne ovat osa loppuarviointia, voidaan heikoin testitulos pudottaa pois.

Portfolio tai oppimispäiväkirja ovat hyviä kurssin aikaisen arvioinnin välineitä. Äidinkielen opettajat toivat esille, että lukion ensimmäisillä kursseilla tuotosten arviointi on vain sanallista piirrearviointia, ja vasta myöhemmässä vaiheessa opettajat laittavat pisteet näkyviin. Opiskelijalla on mahdollisuus parantaa pisteitään muokkaamalla ainettaan opettajan palautteen mukaan.  Sähköisistä välineistä esimerkiksi Showbie mahdollistaa sen, että opiskelija voi kysyä opettajalta kahden kesken palauttamaansa työhön liittyviä kysymyksiä.

Omien tavoitteiden edistymistä voi seurata tarkistuslistojen (checklists) tai osaamiskuvausten (can-do statements) avulla, sillä ne ohjaavat omaa etenemistä ja etenemismahdollisuuksia monimutkaisempiin sisältöihin. Mikäli mahdollista, kannattaa opettajan pitää opiskelijoiden kanssa henkilökohtaisia keskusteluja heidän osaamisestaan ja verrata sen hetkistä tilannetta opiskelijan tavoitteisiin ja arvosanakuvauksiin. Kun opettaja tietää opiskelijoiden tavoitteet, voi hän myös eriyttää koti- tai tuntitehtäviä niiden mukaan.

Erilaisten välitestien lisäksi opettaja voi jatkuvasti arvioida ja seurata opiskeluryhmänsä edistymistä ohjatessaan ryhmää, kiertäessään luokassa ja kuunnellessaan opiskelijoiden työskentelyä. Hän voi tehdä omia kirjallisia muistiinpanoja (esimerkiksi värikoodien avulla) tai hyödyntää erilaisia, koko ryhmää aktivoivia arviointitapoja, kuten liikennevaloäänestystä iPadeilla (osaamisen taso voi olla vihreä, keltainen tai punainen). Olennaista on korostaa oman osaamisen arvioinnissa, ettei se ole arvosanaa laskeva tekijä, vaan oman kehityksen apuväline. Opettajat toivoivat myös, että Wilmassa oleva positiivinen palaute –mahdollisuus annettaisiin lukiolaisellekin. Kokemusten mukaan Wilman palaute vaikuttaa myönteisesti tuntiaktiivisuuteen, läksyjen tekemiseen ja jopa tunnille tulemiseen.

Kurssin päätteeksi pidettävä koe voi olla hyvin monenlainen. Seminaarilaiset olivat pitäneet aineistokokeita, parikokeita (joissa keskustele oli sallittu), lunttilappu- tai muistilappukokeita (joissa luntti- tai muistilappu on osa arviointia), verkossa tehtäviä kotikokeita, sähköisiä kokeita ja abitti-kokeita. Kokeen jälkeen pidetään usein kokeenpalautustunti tai –keskustelu. Myös vieraan kielen kursseilla voidaan pitää ryhmäkoe. Yhteisessä keskustelussa tuli myös esille, että kurssikoetta ei välttämättä edes pidetä, vaan kurssi arvioidaan kurssin aikaisten suoritusten ja erilaisten itse- ja pariarvioinnin avulla.

Kurssin lopussa tai kurssipalautteen yhteydessä palataan kurssin alun ja kurssin aikaisen itsearvioinnin pariin: opiskelija vertaa omaa työskentelyään ja kurssin aikana tekemiään tuotoksiaan tavoitteisiinsa. Hän joutuu pohtimaan, miten onnistui tavoitteissaan ja mitä hänen pitää kehittää jatkossa. Lopuksi hän antaa arvion omasta arvosanastaan ja saa opettajalta palautteen itsearvioinnista. Kurssiarvosana määräytyy opiskelijan ja opettajan arvosanojen yhdistelmästä. Kokemusten mukaan arvio on ollut usein sama sekä opettajalla että opiskelijalla. Opiskelijalle voi antaa myös mahdollisuuden lisänäyttöihin, jos hän niin toivoo ja jos se on mahdollista. Moni opettaja pyytää opiskelijalta palautetta myös omasta toiminnastaan ja kurssin toteutuksesta oman työnsä kehittämiseksi.

Arvioinnista käydystä keskustelusta käy hyvin ilmi, että arviointi lukiossa on nykyisin kaikkea muuta kuin pelkkää kurssin päätteeksi tapahtuvan suorituksen arvostelua. Opettajat osaavat yhdessä opiskelijoiden kanssa löytää kullekin kurssille sopivimmat arviointitavat. Olennaista on tukea opiskelijan oppimisprosessia ja itsereflektiotaitoja eikä vain lopuksi mitata opittua.